Vuonna 2020 varastonne on kasvunne mahdollistaja

Varaston aamu voi alkaa monella tavalla. Maanantaiaamu voi alkaa hyvinvoivan ammattilaisjoukon toimesta yhtä tehokkaasti ohjattuna kuin muutkin viikonpäivät tai perustua edellisen viikon virhetilojen korjaamiseen ohi varsinaisen työjärjestyksen. Virheitä toki sattuu, kun ihmiset tekevät asioita eikä käytössä ole järjestelmää, joka sen estäisi. Mutta jos huomaat perustekemisen pyörivän yhä useammin niiden analysoinnin tai korjaamisen ympärillä, on varmasti hyvä pysähtyä miettimään, voisiko kierteestä päästä irti jollain tavalla.

Nykytilan ymmärtäminen lähtee yrityksen historian ymmärtämisellä. Kun aikanaan liiketoiminta on alkanut lupaavasti kasvaa, on ollut luonnollista käyttää olemassa olevaa varastotilaa ja tuotteiden määrien kasvaessa vastata työn määrän lisääntymiseen palkkaamalla lisää osaavaa väkeä varastolle hommiin. Tämä on ollut erittäin oikea päätös ja toimintamalli. Uskon, että käytetty järjestelmänne on myös kasvanut toimintanne mukana. Usein kasvun tapahtuessa ERP-ratkaisuun on koodattu myös lisää varaston toimintaa tukevaa toimintaa ja esimerkiksi näin saatu tulostettua keräyslistat keräystyötä tukemaan. Tämän tarinan useita kertoja kuullessani olen tullut seuraavaan lopputulokseen.

Liiketoiminnan kasvu vs. varaston rekrytointipaine

Kokemuksemme osoittaa, että kun varaston henkilökunnan määrä on 3-4 henkilöä, varastopäällikkö mukaan lukien, kannattaa seuraavan rekrytointitarpeen syntyessä pysähtyä ja käydä läpi varastoa ohjaavan järjestelmäratkaisun mahdollisuudet. Hyvä ja työtä ohjaava WMS-ratkaisu mahdollistaa nykyisessä varastohenkilökuntamäärässä pysymisen kuitenkin samalla mahdollistaen nykyisestä ja kasvun tuomasta lisätyömäärästä selviämisen – ja samalla esimerkiksi keräilyvirheiden poistamisen.

Laadukas WMS-ratkaisun toiminta perustuu aina varastonne prosessien tukemiseen, automaattiseen työtehtävien optimointiin sekä henkilöstön motivointiin. Lopputuloksena teillä on jokaisena päivänä mahdollisuus päästä asiakkaille tehtyihin toimitusaikalupauksiin ja päästä samalla keräily- ja saldotarkkuuksissa +99,9 % tasoihin – ei huono päivä!

WMS on ERP-ratkaisun ja verkkokaupan paras ystävä

Kuten jokaisella elävällä organismilla maailmassamme, myös jokaisella järjestelmällä on oma tarkoituksensa ja osaamisalueensa. WMS-ratkaisun tarkoitus on keskittyä pelkästään varaston prosessien tukemiseen – ja tehdä se parhaiten. Koko WMS:n olemassaolon edellytys on palvella tilaus-toimitusprosessin aikana varastossa tapahtuvaa toimintaa. WMS:n puuttumisen huomaa usein siitä, että tilauksia ei kerätä, pakata tai toimiteta optimaalisesti, vaan varaston työt jaetaan esimerkiksi fyysisten keräyslistojen lokerikkojen kautta, jolloin työtehtävät tehdään usein myös sen mukaan mitä papereita halutaan omaan työkuormaan ottaa.

WMS-järjestelmän hyödyt on nyt helppo ottaa käyttöön

Leanware tukee kaiken kokoisten varastojen toiminnan kasvua. Kokemusta ja osaamista Leanwarella on tarjolla jo kahden vuosikymmen ajalta satojen varastojen osalta. Kaikki tämä osaaminen on tänä päivänä käytössänne, olittepa varastona kasvun alkutaipaleella tai jo markkinoilla kauemmin näkynyt toimija.

WMS-ratkaisu on mahdollista ottaa käyttöön kevyesti pilvestä. Tämä mahdollistuu toimintanne prosessit tuntien. Prosessien kartoittamiseen meillä on tarjota käyttöönne hyväksi havaittu Huippuvarasto-työkalu, jonka sisällön asiantuntijamme vetävät sinun ja varaston avainhenkilöidenne kanssa. Tämän tuloksena teille jää myös vahva dokumentti toiminnan kehittämisen jatkamiseen.

Miten pääsen alkuun

Helposti! – Olemme koonneet käyttöösi osaavan tiimin käymään kanssasi läpi tulevan kehityspolkunne mahdollisuudet.

Ole meihin yhteydessä tai ilmianna kollega, jota voisimme auttaa varaston kehityspolun kartoittamisessa. Tulemme mielellämme käymään tai keskustellaan asioista etänä seuraavien askelmerkkien selvittämiseksi – kaiken tämän teemme myös järjestelmäriippumattomasti liiketoimintanne tarpeet keskiössä. Leanware on varaston asialla.

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat uusimmat blogikirjoitukset sekä tietoa Leanwaren tapahtumista ja ajankohtaisista asioista suoraan sähköpostiisi.

    Tätä lomaketta suojaa Google reCAPTCHA, ja Googlen tietosuojakäytäntöä ja käyttöehtoja sovelletaan.

    Tiedolla johtamisen pika-analyysi

    Olemme lanseeranneet Leanwarella ilmaisen tiedolla johtamisen pika-analyysin, jonka avulla pystymme sparrailemaan tiedolla johtamisen nykytilasta, tavoitteista ja haasteista hyvinkin syvällisesti. Lue lisää

    Vihdoin koko toimitusketju haltuun

    Leanwaren kaksi vuotta sitten tehtyjen Expak Systems ja PR Logisticar yrityskauppojen myötä, on viimein paremmat pelit ja vehkeet koko toimitusketjun ohjaukseen. Eli miten pidetään tuotteiden saatavuus maksimissa, varaston arvo ja työmäärä samalla minimoiden. Lue lisää

    Tietojärjestelmät vastuullisessa toimitusketjussa

    Vastuullisuudesta tulee yhä tärkeämpi aihe yrityksille ja kuluttajille. Kilpailukykynsä varmistamiseksi yritykset pyrkivät kasvuun, mutta kasvun on oltava jatkossa kestävää ja kestävyyden läpinäkyvää. Avasimme vastuullisuuden ajankohtaista termistöä ja lähivuosien voimakkaasti kasvavia EU:n raportointivaatimuksia webinaarissamme 14.2.2023.   Lue lisää