Investointirohkeus luo mahdollisuuksia

Kotimainen satamatoiminta kehittyy jatkuvasti. Hyviä esimerkkejä kehityksestä ovat mittavat investoinnit, kansainvälisessäkin vertailussa harvinaiseen, Itämeren sellukeskukseen Mussalossa sekä Porin sataman laituri- ja varastoalueuudistukseen. Molempien hankkeiden taustalla ovat kasvavat liiketoimintavaatimukset ja kilpailu, joiden vuoksi toimintaa on kyettävä uudistamaan ja tehostamaan. Globaalisti epävarmassa taloustilanteessa, mikä heijastuu vahvasti myös satamiin, logistiikan keskeisinä solmukohtina, antavat rohkeat ja oikein perustellut investoinnit mahdollisuuden kilpailuaseman parantamiseen ja liiketoiminnallisten tavoitteiden saavuttamiseen.

Satamayhtiöt ja -operaattorit tekevät aktiivisesti investointeja ja kehitystä samoin perustein myös tietojärjestelmiinsä. Digitalisoinnin aallonharjalla olevat toimijat tekevät järjestelmien korvausinvestointeja, joilla tavoitellaan myös tehokkuutta ja kustannussäästöjä, samalla kun seuraavassa aallossa osa toimijoista on aktivoitunut pikemminkin ensimmäiselle digitalisoinnin kierrokselleen.

Molemmissa tapauksissa tarvitaan asiantuntevaa ja toimituskykyistä kumppania. Laadukas palveluntarjoaja hallitsee toimialan termistön, toiminteiden vaikutussuhteet ja oheisjärjestelmien (so. operaattorin asiakkaiden liitynnät, viranomaisjärjestelmät) vaatimukset. Näitä voidaan pitää lähtötason edellytyksinä, oli kyse mistä toimialasta tahansa. Erityistä lisäarvoa järjestelmätoimittaja kykenee luomaan tuomalla asiakkaalleen näkemystä toimialan parhaista käytännöistä, ja toisaalta kitkemään jo kertaalleen heikoiksi todetut ratkaisut toimituskokonaisuuden ulkopuolelle.

Leanwarella on Suomen ainoa satamatoimialan palvelemiseen keskittynyt asiantuntijatiimi. Olemme toimineet satamaoperaattoreiden kanssa jo reilun vuosikymmenen ajan. Palvelemme nykyasiakkaitamme vastuullisesti ja toisaalta etsimme aktiivisesti myös uusia asiakkaita. Tavoitteemme on edelleen vahvistaa asemaamme alan markkinajohtajana ja sitä kautta myös tarjota asiakkaille kasvavaa lisäarvoa yhteistyöstä.

Lue lisää:

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat uusimmat blogikirjoitukset sekä tietoa Leanwaren tapahtumista ja ajankohtaisista asioista suoraan sähköpostiisi.

    Tätä lomaketta suojaa Google reCAPTCHA, ja Googlen tietosuojakäytäntöä ja käyttöehtoja sovelletaan.

    Blogi

    LeanwareSCM ja ERP: kilpailijat vai kumppanit?

    Olemme törmänneet ajatukseen, että ERP ja LeanwareSCM kilpailevat keskenään, vaikka todellisuudessa järjestelmät pelaavat samassa joukkueessa mahdollistaen asioita, ei poissulkien. Lue lisää

    Miltä LeanwareSCM näyttää käytössä?

    LeanwareSCM on helppokäyttöinen SaaS-valmisohjelmisto oston päivittäiseen tekemiseen, läpinäkyvyyteen sekä raportointiin ja analysointiin. Saat oleellisen tiedon selkeästi visualisoituna. Lue lisää

    Hyödyt syntyvät tiedolla johtamisesta

    Elintarvikealalla toimiva asiakasyrityksemme halusi kehittää reaaliaikaisen tiedon saamista läpi koko organisaation ja hankki Leanwarelta BI-raportointityökalun tehostamaan tiedolla johtamista. Lue lisää