Esihenkilötyö on kilpailuvaltti

Esihenkilötyöhön panostaminen vaikuttaa positiivisesti tiimeihin ja koko organisaatioon. Kun esihenkilötyö rokkaa, tiimeissä on hyvä olla. Kuulostaa simppeliltä ja sitä se onkin, kun johtamista kehitetään tietoisesti.

Leanwarella esihenkilötyöllä on kivikovana perustana pehmeät, inhimilliset arvot: joukkuepeli, ammattiylpeys ja tasapaino. Joukkuepelissä keskeistä on yhteinen tavoite, toisten auttaminen ja mutkaton kanssakäyminen. Ammattiylpeys taas nojaa siihen, että ollaan parhaita siinä, mitä tehdään, ylpeitä onnistumisista, kehitetään ja uskalletaan haastaa. Tasapaino syntyy puolestaan työn ja vapaa-ajan suhteesta, työnmielekkyydestä ja hyvinvoinnista. Kaikki samat teemat löytyvät myös esihenkilötyöstä, jota pidetään yllä kuukausittaisilla ja kvartaaleittain toistuvilla rutiineilla. Esihenkilötyötä on myös alettu mitata työhyvinvointikyselyissä, joiden tuloksia seurataan aktiivisesti. Tiimeissä esihenkilötyön avainasemassa ovat 1to1-keskustelut, joilla luodaan luottamusta tiimeihin.

”Kolmen viikon välein on esihenkilöpalaveri, jossa käydään läpi esihenkilöiden työtä ja haasteita sekä tiimien kuulumisia. Säännöllisesti käsitellään myös joku henkilöstöprosesseihin liittyvä aihe työsuhteen elinkaaresta. Kvartaaleittain ovat sitten esihenkilöpäivät, joissa on aina joku teema. Koko päivä ollaan yhdessä ja sparraillaan talon ulkopuolella, ja usein mukana on joku ulkopuolinen luennoija”, kuvailee henkilöstöjohtaja Pia Räihä.

”Täällä on auttamisen kulttuuri, jonka kaikki tunnistaa ja tunnustaa.”

Esihenkilötyötä jo vuosia tehnyt Janne Leuhtonen pitää Pian listaamia esihenkilötyön tuen muotoja hyvinä. Hänen mukaansa on tärkeää nostaa esiin Leanwaren erinomainen rakenne esihenkilöiden kohtaamiselle. Kohtaamisissa päästään purkamaan ja käymään läpi esihenkilötyöhön liittyviä asioita. Kohtaamisten lisäksi Janne kokee tärkeäksi sen oman esihenkilönsä sekä henkilöstötiimin.

”Kun kaipaa pallottelua ja sparrausta tai tarvitsee apua työsuhteen kiemuroihin liittyvään asiaan, on meillä sellainen kulttuuri HR:n kanssa, että lyhyt 1to1 järjestyy aina. Täällä on auttamisen kulttuuri, jonka kaikki tunnistaa ja tunnustaa. Jos tuo kulttuuri poistettaisiin, jäisi vain rakenteet, jotka eivät ilman tätä hyvää kulttuuria toimi.”

Hyvän esihenkilön mitta on arjen työn sujuvuus

Janne Leuhtonen on Leanwarella kahden eri tiimin sekä yhden team leadin esihenkilö. Hänen alaisuudessaan työskentelee 11 henkilöä, ja jos lasketaan myös team leadin alaiset, on Jannen koko organisaatiossa 22 asiantuntijaa. Työn arjessa Jannen esihenkilötyö näkyy vahvana tuen ja sparrailun mallina, jossa on omat rutiinit.

”Molemmissa tiimeissä on viikottaiset, säännölliset palaverit, joissa istutaan porukalla alas ja käydään läpi yleisiä asioita. Joskus kaikki ovat livenä paikalla, välillä joku on etänä, hybridimalli toimii.”

Kohtaamisten ohella tiimeissä pyörii 1to1-rutiini säännöllisessä rytmissä.

”Pyrin pitämään ne keskustelupohjaisina. Kysyn aina, että onko joku asia, johon tarvitset heti apua? Lisäksi kysyn mitä kuuluu, missä mennään? Voidaan puhua tosi isoistakin asioista, mutta oli asia mikä tahansa, niin mitä aiemmin siihen päästään käsiksi, sitä helpompi se on hoitaa”, Janne kertoo.

Esihenkilötyön keskeinen tavoite on se, että mikään ei tulisi koskaan yllätyksenä. Että mahdolliset huolet tulisivat julki mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, ja ongelmaa ei pääsisi edes syntymään. 

”Kun ollaan päivittäin sekä viikko- ja kuukausitasolla aktiivisesti keskusteluissa, nähdään myös ne onnistumiset, ja voidaan antaa palautetta hyvästä työstä. Parhaimmillaan tehdään yli vuoden mittaisia projekteja ja viikkotasolla kun todetaan missä ollaan onnistuttu, se konkretisoi tekemistä”, Janne lisää.

”Leanwarella esihenkilötyöllä on kivikovana perustana pehmeät, inhimilliset arvot: joukkuepeli, ammattiylpeys ja tasapaino.”

Janne kokee, että ratkaisukeskeisestä ja käytännön läheisestä tavasta toimia on hyötyä esihenkilöroolissa. Lisäksi hänen työtään tukee vahva auttamisen tukemisen halu. Janne on aina nauttinut kun kollega onnistuu, yhteinen glooria on “se juttu”. Janne vielä korostaa, että esihenkilö tekee sitä työtä, joka poistaa asiantuntijan työn esteitä. Janne pomppaa tilanteen niin vaatiessa iskunvaimentimeksi.

”Parasta esihenkilötyössä on minulle se, että tiimeissä on valtavan ammattitaitoisia asiantuntijoita, jotka osaavat ratkoa itse suurimman osan ongelmista. Pystyn siinä rinnalla toteuttamaan sparraavaa ja auttavaa roolia, se tuntuu luontevalta.” 

Sujuva esihenkilötyö houkuttaa uusia osaajia

Uusien osaajien rekrytointi on iso asia koko Leanwarelle. Siksi sujuvaa esihenkilötyötä, siihen panostamista sekä  johtajuutta halutaan nostaa esiin ja korostaa muovaamalla esihenkilöiden johtajuusprofiileja. Esihenkilötyö ja johtajuus on Leanwaressa jo nyt hyvällä tasolla.
”Olemme nousseet kahdesti Great Place to work -listalle. Olemme siis olleet tutkitustikin hyvä työpaikka”, Pia Räihä vinkkaa.

Janne Leuhtonen katsoo esihenkilötyötä myös rekrytoitavan osaajan näkökulmasta, ja näkee asiantuntijoiden osaamisen kehittämisen erittäin tärkeänä. Jannen mukaan on upeaa nähdä asiantuntijan kasvavan urallaan eteenpäin ja suoriutuvan työssään parhaalla mahdollisella tavalla. 

”Esihenkilötyössä Leanwarella on todella tärkeää osaajan työelämävalmiuksien ja osaamisen kehittäminen. Kun osaaja tästä tiimistä lähtee vaikkapa työnkiertoon talon sisällä, siitä hyötyy koko yritys, ja se on minulle henkilökohtainen onnistuminen.”

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat uusimmat blogikirjoitukset sekä tietoa Leanwaren tapahtumista ja ajankohtaisista asioista suoraan sähköpostiisi.

    Tätä lomaketta suojaa Google reCAPTCHA, ja Googlen tietosuojakäytäntöä ja käyttöehtoja sovelletaan.

    Toimitusketjun kilpailukyky -tapahtuma 16.5.2024

    Menestystä niittänyt Kilpailukyky-tapahtuma rantautuu jälleen Tampereen messu- ja urheilukeskukseen 16.5.2024 tuoden yhteen sisälogistiikan asiantuntijoita ympäri Suomen. Päivä koostuu aamulla toteutettavista yritysvierailuista ja iltapäivän seminaarista, jossa tutustumme syvällisesti toimitusketjun maailmaan käytännön esimerkkien ja keskusteluiden avulla. Lue lisää
    data-analytiikka

    Toimitusketjun data-analytiikka

    Elisa ostaa Leanware Oy:n vahvistamaan Elisa IndustrIQ -liiketoimintaa 

    Elisa ostaa Leanware Oy:n vahvistamaan Elisa IndustrIQ -liiketoimintaa. Lue lisää

    11.4.2024 Toimitusketjun data-analytiikka

    Webinaarissa käsitellään data-analytiikkaa toimitusketjun näkökulmasta sekä erittäin ajankohtaista tekoälyaihetta. Lue lisää