Imuohjauksen tehokas hyödyntäminen digitaalisilla työkaluilla

Tuotantolaitosten sisälogistiikan kehityskaari lähtee usein liikkeelle logistiikan eriyttämisestä: halutaan että tuotannon jalostava työ tehdään tehokkaasti ja sisälogistiikka tukee tätä tavoitetta palvellen tuotantoprosessia. Tällä perusperiaatteella saadaan tyypillisesti aikaan reilu loikkaus kokonaistehokkuuteen.

Tuotantolaitosten logistiikan ohjaukseen liittyy kuitenkin haasteita, joita esimerkiksi tukku- tai verkkokaupan prosesseissa ei kohdata niin usein. Haasteet liittyvät pääosin tuotantojärjestyksen ja tuotannon aikataulujen muutoksiin lyhyellä aikavälillä. Lähimaastoon tulevat, suunnitellut tai yllättävät, muutokset aiheuttavat logistiikkaan paljon ylimääräistä ohjaustarvetta. Käytännön tasolla logistiikan keräysjonoa ei nähdä tarkasti pitkälle eteenpäin ja kapasiteetissa pitää varautua yllättäviin asioihin. Toistaalta aikatauluviiveet tuotannossa aiheuttavat helposti tavaroiden keräämistä liian aikaisin, joka näkyy tuotannossa tilan ahtautena tai komponenttien niukuudessa väärinä priorisointeina.

Imuohjauksen periaatteiden hyödyntämisellä voidaan edellä mainittuja ongelmia pienentää. Valmiiksi kerätyille seteille voidaan määritellä maksimitasoja tai osia voidaan toimittaa käyttöpaikoille täyttöimpulssiin (kanban) perustuen. Toiminnan laajentuessa manuaaliset ja visuaaliset imuohjakset koetaan kuitenkin usein työläiksi: lattiassa tai hyllyssä olevat visuaaliset rajoitteet materiaalin työnnölle ovat hankalia päivittää ja ylläpitää. Fyysisten kanban-korttien päivitys ja tilanneseuranta vaatii jalkautumista tuotantoon ja ylläpitoresursseja. Kun imuohjauksen periaatteet on todettu toimiviksi, kannattaakin prosessi digitalisoida. Teollisuuden operatiivisten järjestelmien (MES/WMS) avulla imuohjauksen ylläpito on helpompaa: nimikkeiden ohjaustapoja ja parametreja voidaan säätää lennossa ja reaaliaikainen kokonaiskuva logistiikasta on saatavilla kaikille tasoille.

Tärkeä lähestymiskulma on toki tarkastella mistä lähimaastoon tulevat muutokset tuotantojärjestyksessä tai ajoituksessa johtuvat: liittyvätkö häiriöt hankintoihin tai tuotannossa havaittuihin laatupoikkeamiin? Myös näihin löytyy jämerät lääkkeet Leanwaren tarjoamasta.

Lue lisää Leanwaren ohjelmistotuotteista:

Tero Kankkunen, Concept Owner, Digital Factory

Ota yhteyttä

Tero Kankkunen

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat uusimmat blogikirjoitukset sekä tietoa Leanwaren tapahtumista ja ajankohtaisista asioista suoraan sähköpostiisi.

    Tätä lomaketta suojaa Google reCAPTCHA, ja Googlen tietosuojakäytäntöä ja käyttöehtoja sovelletaan.

    Blogi

    Järjestelmien väliset integraatiot – tehokasta tietojenvaihtoa ohjelmointirajapintojen avulla

    Ohjelmointirajapinnat, tunnetaan myös nimellä APIt (Application Programming Interface), ovat järjestelmien tapa kommunikoida keskenään. APIt välittävät tietoa ja käskyjä eri järjestelmien välillä ja huolehtivat tarvittavista datamuunnoksista. Lue lisää

    Tiedolla johtaminen strategian tukena

    Tiedolla johtaminen osana strategiaa tarkoittaa lyhykäisyydessään sitä, että organisaatiossa pyritään luomaan päätöksenteon tueksi luotettavaa tietoa, jonka avulla organisaatiota johdetaan. Lue lisää

    Ihminen koneena: Leanwaren järjestelmät, ERP ja integraatiot

    Voimme kuvata näitä järjestelmiä ihmisenä, jossa ERP on aivot, ja integraatiot toimivat sydämenä ja hermostona, joka pitää kaiken liikkeessä ja välittää tietoa eri järjestelmien välillä. Lue lisää