Mittaatko sitä mitä haluat, vai sitä mitä voit?

Satamat ovat erinomainen esimerkki datarikkaasta toimintaympäristöstä, jonka puolisuljetussa systeemissä on usein jopa kymmeniä eri toimijoita tietoineen ja intresseineen. Kokonaisuutta katsoen satamassa on runsaasti tietoa, jonka ristiin hyödyntämisestä osapuolet voivat hyötyä nykyistä tehokkaammin. Tieto on kuitenkin pirstaleista, ja hyvin pieni osa kaikesta datasta jaetaan toimijoiden kesken. Liiketoimintakriittistä tietoa ei toki jaeta kilpailijoiden kesken, mutta myös paljon ei-sensitiivistä tietoakin jää toistaiseksi pimentoon. Satama on hyvä esimerkki myös siinä, että osa olennaisista tiedoista on saatavissa julkisista lähteistä, joita voitaisiin hyvin yhdistellä yksityisen datan kanssa lisäarvon tuottamiseksi. Jossain määrin tätä jo tehdään, mutta monelta osin ollaan vielä ihan alkutaipaleella mahdollisuuksien käyttämisessä.

Tilanne ei juuri muutu, kun tullaan satamien ulkopuolelle muun yritystoiminnan pariin: kuinka monta (kymmentä) järjestelmää teidän IT-kokonaisuudessanne on? Milloin viimeksi olette arvioineet, miten saisitte parempaa trendi- tai tilannetietoa toiminnastanne kasvun ja kannattavuuden vauhdittamiseksi? Tyypillisesti hyvin pieni osa datasta tulee hyötykäyttöön ja loppuaika juostaan fillarin vieressä – kun ei ehditä hypätä datapyörän selkään. On tosin hyvä muistaa, ettei tässäkään määrä ratkaise, vaan nimenomaan laatu: tavoitteena on tuoda näkyväksi ja helposti saavutettavaksi se tieto, mitä tarvitaan. Ja vain se.

Ajoittainen ulkopuolisen asiantuntijan tukema tarkastelu business-analytiikkaan maksaa itsensä nopeasti takaisin. Tavoitteiden mukainen mittaristo on kulmakivi kilpailukyvyn parantamiselle. Vuodenvaihde on sopiva epäjatkuvuushetki pohtia näitäkin kysymyksiä:

  • Mitkä ovat teidän keskeisimmät 2-3 tunnuslukuanne?
  • Miten päivittäistason seurantanne eroaa trendiseurannasta?
  • Ohjaatteko toimintaanne niillä tiedoilla, joilla pitäisi, vai niillä, jotka on saatu käytettäviksi?

Mittariston päivittämisen ei tarvitse olla massiivinen IT-hanke. Fiksuja ja tehokkaita ratkaisuja voidaan toteuttaa varsin ketterästi lähtökohdasta ja tarpeesta riippuen.

Kerromme mielellämme lisää.

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat uusimmat blogikirjoitukset sekä tietoa Leanwaren tapahtumista ja ajankohtaisista asioista suoraan sähköpostiisi.

    Tätä lomaketta suojaa Google reCAPTCHA, ja Googlen tietosuojakäytäntöä ja käyttöehtoja sovelletaan.

    13.6.2023 Hankinnan ja oston tuloksellinen johtaminen -webinaari

    Webinaarissa Janne Haverinen ja Juha Kahelin kertovat hankinnan ja oston tuloksellisesta johtamisesta sekä siitä, mitkä työkalut, mittaristot ja mallit tukevat ostamista ja hankintaa. Lue lisää

    ICT-työkalut osaratkaisuna logistiikan työvoimapulaan

    LeanwareWMS-ohjelmiston uusi versio julkaistu

    LeanwareWMS-ohjelmiston uusin päivitys eli Master Release 15 on julkaistu. Julkaisemme LeanwareWMS-järjestelmän päivitykset kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Lue lisää