Tiedote: Ponsse tehosti varasto­prosesseja henkilöstö edellä – 23 % volyymin kasvu palkittiin Leanware Huippuvarasto -tunnustuksella

Ponsse Oyj onnistui lyhyessä ajassa parantamaan Iisalmen logistiikkakeskuksensa joustavuutta, tehokkuutta ja laatua käsi kädessä merkittävän kasvun kanssa. Kolmen vuoden aikana esimerkiksi rivimäärät kasvoivat 50 000 lisärivillä. Huima 23 prosentin kasvu rivimäärissä toteutettiin henkilöstömäärää lisäämättä. Kaikki tämä tehtiin ihmisläheisesti muutosta johtamalla, henkilöstön näkemyksiä kuuntelemalla ja yhdessä kehittämällä. Ponssen logistiikkakeskus Iisalmessa palkittiin Leanware Huippuvarasto -tunnustuksella, jonka myöntää tehokkaiden prosessien asiantuntijayritys Leanware Oy.

Leanwaren näkemyksen mukaan huippuvarasto vaatii viisi elementtiä menestyäkseen: Henkilöstö ja johtaminen, Yhteistoiminta oston ja myynnin kanssa, Varaston prosessien ja ohjauksen hallinta ja systematisointi, Tarkoituksenmukaiset tilat, välineet ja säilytysratkaisut sekä Leanin 5S-menetelmä, tai Ponssen tapauksessa Lean 6S. Näiden kaikkien yhteispelissä on Ponssen logistiikkakeskuksessa onnistuttu esimerkillisellä tavalla, ja siitä Leanware haluaa jakaa tunnustuksen.

Tehokkuutta edistäviä kehitystoimenpiteitä on tehty usealla eri tasolla. Logistiikkakeskuksen arjessa tulos näkyy siinä, että varastossa ehditään tehdä samassa ajassa enemmän asioita kuin ennen. Henkilöstön kiireen tuntu on vähentynyt. Lisäksi konkreettiset toimintatapojen muutokset ovat edistäneet myös työturvallisuutta ja työtyytyväisyyttä.

”Esimerkiksi työpisteissä ja koneilla käyttöön otettu standardoitu siisteysmalli säästää kymmeniä minuutteja päivässä ja työturvallisuus on parantunut. Työntekijät ovat huomanneet edut itsekin”, sanoo Ponssen logistiikkakeskuksen toiminnasta vastaava Tuomas Yli-Marttila.

Aito kehitys lähtee henkilöstön osallistamisesta

Kaikki kehitys on tehty yhteistyössä henkilöstön kanssa. Ponssen Tuomas Yli-Marttila on ilolla pannut merkille, että työntekijät ovat innolla kehittämässä uutta, kun tulokset tuntuvat työn arjessa joka päivä.

”Parhaimmat ideat tulevat heiltä, jotka tekevät päivittäin töitä asioiden parissa. Meillä on otettu käyttöön systemaattiset palaverikäytännöt, ja henkilöstö pidetään jatkuvasti ajan tasalla asioiden edistymisestä. Erittäin tärkeässä roolissa on ollut henkilöstön kuunteleminen, kannustaminen sekä tukeminen. Näin on saatu luotua avoin ilmapiiri, jolloin kehitysideoita nostetaan esille helpommin ja rohkeammin”, Yli-Marttila kertoo.

Leanware jakaa ”Leanware Huippuvarasto” -palkinnon kiittääkseen esimerkillisestä työstä sisälogistiikan kehittämisessä.

”Tällä palkinnolla haluamme myös innostaa kaikkia yrityksiä kehittämään sisälogistiikkaansa. Logistiikan merkitys korostuu internetin ja lean-ajattelun aikakaudella merkittävästi enemmän kuin koskaan ennen”, kertoo Leanwaren toimitusjohtaja Janne Viinikkala.

Nyt ensi kertaa jaettava Leanware Huippuvarasto -palkinto ojennetaan Ponsse Oyj:lle 9.2.2018 LOGY Conference -risteilyllä. Sekä Ponssen että Leanwaren edustaja on tavattavissa Logy Conference seminaarissa 8.2.2018 klo 10.50-11.20 Finlandia-talolla.

Lisätietoja:

Janne Viinikkala
Toimitusjohtaja, Leanware Oy
+358 50 558 0865

Tuomas Yli-Marttila
Logistics Manager, Ponsse Oyj
+358 40 630 5237

Teija Pesonen
Development Engineer, Ponsse Oyj
+358 40 0583864

Ponsse Oyj:n Iisalmen logistiikkakeskus

  • Monimuotoinen keskusvarasto, joka palvelee globaalisti Ponssen varaosatoimituksia. PONSSE-palveluverkostossa on 180 huolto- ja varaosakeskusta 40 eri maassa.
  • Vuosittain Iisalmesta lähtee maailmalle yli 100 000 erillistä lähetystä. Keskusvarasto kattaa yli 20 000 varaosanimikettä.
  • Logistiikkakeskuksesta toimitetaan kaikki PONSSE-metsäkoneiden varaosat koneiden hydraulikkakomponenteista aina metsäkonetarvikkeisiin saakka.

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat uusimmat blogikirjoitukset sekä tietoa Leanwaren tapahtumista ja ajankohtaisista asioista suoraan sähköpostiisi.

    Tätä lomaketta suojaa Google reCAPTCHA, ja Googlen tietosuojakäytäntöä ja käyttöehtoja sovelletaan.

    Ajankohtaista

    LeanwareWMS Master Release 18 is out now!

    The biannual Master Release of the LeanwareWMS system is now available. Read more about the Master Release 18! Lue lisää

    LeanwareMES-ohjelmiston uusi versio julkaistu

    LeanwareMES-ohjelmiston uusin päivitys eli Master Release 11 on julkaistu. Julkaisemme LeanwareMES-järjestelmän päivitykset kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Lue lisää

    11.12.2024 Tehokkuutta materiaalisuunnitteluun ja logistiikkaan

    Webinaarissa käsitellään data-analytiikkaa toimitusketjun näkökulmasta sekä erittäin ajankohtaista tekoälyaihetta. Lue lisää