Tiedote: Leanwaren toimitusjohtaja vaihtuu, ensi vuonna haetaan merkittävää kasvua

Halu vauhdittaa Suomea digitalisaation edelläkävijäksi saa perustajan vaihtamaan toimitusjohtajan työn myyntiin. Leanware tähtää edelleen kasvuun, tavoitteena on vahvistaa markkinajohtajuutta avaintoimialoilla.

Leanwaren toimitusjohtajaksi nousee Janne Viinikkalan paikalle kuusi vuotta yrityksen johtotehtävissä työskennellyt teollisuuden palveluiden liiketoimintajohtaja Ville Keskinen. Toimitusjohtajan rooli on Keskiselle kolmas positio Leanwaressa. Keskinen aloittaa toimitusjohtajana maaliskuussa 2020.

”Tässä voittavat nyt kaikki. Haluan palvella meidän mahtavaa henkilökuntaa ja olla kehittämissä meistä entistäkin vetovoimaisempaa työpaikkaa niin henkilöstön kuin asiakkaiden näkökulmasta. Henkilökohtaisesti Leanware on ollut minulle hieno kasvun matka. Janne pääsee aivan eturintamaan palvelemaan suomalaista kauppaa ja teollisuutta. Olemme edelleen kasvuyritys, liikevaihdon kasvutavoite vuodelle 2020 on 20 prosenttia.”

Toimitusjohtajan veri vetää myynnin eturiviin

Leanwaren perustaja, toimitusjohtaja Janne Viinikkala siirtyy vaiheittain myynnin eturiviin, omasta toiveestaan:

”Suomi digitalisoituu liian hitaasti. Tässä on meidän kirkas tehtävämme, jolle haluan antaa kaikkeni. Meillä on periaatteena, että jokaiselle on tärkeää löytää se paikka, jossa sisäinen palo on vahvin ja jossa pystyt olemaan eniten hyödyksi yritykselle ja asiakkaille. Nyt se osui minun kohdalleni.”

Viinikkala peräänkuuluttaa työn merkityksellisyyttä, joka luo hyvinvointia niin yrityksen kuin yksilöiden tasolla.

”Olen parhaimmillani kentällä auttamassa asiakkaita ja niin saan myös tehtyä eniten kokonaisuuden hyväksi. Työn merkityksellisyys on kaikki kaikessa. On oikea aika siirtää toimitusjohtajan kapula eteenpäin.”

Leanware käynnistää rekryn maanantaina 2. joulukuuta uuden teollisuuden liiketoimintajohtajan position täyttämiseksi.

Lisätiedot ja yhteys:

Leanware Oy
Janne Viinikkala, CEO, +358 50 558 0865, janne.viinikkala@leanware.fi
Ville Keskinen, Business Director, Industry, +358 50 593 6587, ville.keskinen@leanware.fi


Leanware Oy on tamperelainen kaupanalan, teollisuuden ja logistiikan tietojärjestelmiin erikoistunut ohjelmistotalo. Leanwaren ydinosaamista on rakentaa tehokkaampi prosessi liiketoimintaa tukevilla tietojärjestelmillä, kuten varastonhallinta- ja logistiikkaratkaisuille. Yritys työllistää noin 100 henkeä ja vuoden 2019 liikevaihto on 9,5 M€. www.leanware.fi

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat uusimmat blogikirjoitukset sekä tietoa Elisa IndustrIQ Finlandin tapahtumista ja ajankohtaisista asioista suoraan sähköpostiisi.

Ajankohtaista

15.4.2025 LeanwareSCM-tuotepäällikkö kouluttaa -verkkotilaisuus

Koulutustilaisuuden tarkoituksena on jakaa käytännön vinkkejä arkeen sekä esitellä ohjelmiston tuoreimpia toiminnallisuuksia. Lue lisää

MES Power Breakfast -aamiaistilaisuus Helsinki & Tampere

Tervetuloa MES Power Breakfast -aamiaiselle Helsinkiin  ja Tampereelle Lue lisää

Tapahtumakalenteri

Olemme aktiivisesti mukana erilaisissa tapahtumissa läpi vuoden, löydät meidät seuraavista tapahtumista. Tervetuloa mukaan! Lue lisää