Teimme sen taas! Leanware valittiin jälleen Suomen parhaiden työpaikkojen joukkoon

Suomen parhaat työpaikat -lista julkaistiin Teatteri Savoyssa Helsingissä 5.2.2015. Leanware valittiin Suomen parhaiden työpaikkojen joukkoon yleisessä sarjassa, jossa tutkitaan 50–500 työntekijän yrityksiä. Tämä oli Leanwarelle toinen vuosi peräkkäin, Suomen parhaiden työpaikkojen listalla.

Parhaiden työpaikkojen valinnassa henkilöstöltä kerättävällä anonyymilla palautteella on suurin painoarvo. Vastauksien perusteella työntekijät, eli Liikerit arvostavat eniten ystävällistä ilmapiiriä, yhteen hiileen puhaltamista sekä vastuiden jakamista. ”Täällä on aivan loistavia tyyppejä töissä ja työtehtävämme ovat oikeasti kiinnostavia ja motivoivat tekemään hyvää työtä. Firmassa on hyvä yhteishenki, ” toteaa eräs liikeri omassa vastauksessaan.

“Leanware Oy on rakentanut organisaatiostaan yhden Suomen parhaista työpaikoista yhteistyössä henkilöstön kanssa. Leanwaren yhteishenkeä on vahvistettu kiittämällä työntekijöitä onnistumisista ja juhlistamalla yhdessä arjen saavutuksia ja merkittäviä virstanpylväitä yrityksen toiminnassa. Yritys on haluttuna työnantajana myös onnistunut rekrytoimaan Leanwaren tiimiin sopivia työntekijöitä. Olemme ylpeitä ja iloisia siitä, että Leanware on visionsa mukaisesti rakentanut hyvää ja haluttua työpaikkaa työntekijöilleen,” kuvailee Leanwarea Great Place to Workin konsultti Hanna Chiorazzo.

”On mahtavaa nähdä miten panostuksemme henkilöstön fiiliksen, rennon työilmapiirin ja ylivertaisen yhteishengen kehittämiseen tuo menestystä myös tässä arvostetussa tutkimuksessa. Haluamme hengittää kulttuuria, jossa tärkeintä on ammatillisten unelmien saavuttaminen, välittäminen ja tunteista puhuminen,” iloitsee Leanwaren henkilöstöpäällikkö Pia Räihä.


Great Place to Work® Institute on maailmanlaajuinen tutkimus- ja konsulttiyhtiö, joka toimii 45 maassa. Vuosittain GPW Institute tutkii yli 5 500 organisaatiota maailmanlaajuisesti ja sen Trust Index© -henkilöstökyselyyn vastaa vuosittain yli 2 000 000 eri organisaatioiden työntekijää. Vuonna 1991 perustetun GPW Instituten tavoitteena on rakentaa parempaa yhteiskuntaa auttamalla yrityksiä kehittymään paremmiksi työpaikoiksi. GPW Institute käyttää kehittämiään Trust Index© -henkilöstökyselyä sekä Culture Audit© -johtamiskäytäntöselvitystä mm. Euroopan parhaat työpaikat -listan sekä maakohtaisten listojen laadinnassa.

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat uusimmat blogikirjoitukset sekä tietoa Leanwaren tapahtumista ja ajankohtaisista asioista suoraan sähköpostiisi.

    Tätä lomaketta suojaa Google reCAPTCHA, ja Googlen tietosuojakäytäntöä ja käyttöehtoja sovelletaan.

    Ajankohtaista

    Elisa ostaa Leanware Oy:n vahvistamaan Elisa IndustrIQ -liiketoimintaa 

    Elisa ostaa Leanware Oy:n vahvistamaan Elisa IndustrIQ -liiketoimintaa. Lue lisää

    11.4.2024 Toimitusketjun data-analytiikka

    Webinaarissa käsitellään data-analytiikkaa toimitusketjun näkökulmasta sekä erittäin ajankohtaista tekoälyaihetta. Lue lisää

    7.3.2024 WMS-klubitapaaminen ja yritysvierailu

    WMS-klubi on Leanwaren fasilitoima asiantuntijaverkosto asiakkaille, jonka kautta pääsee verkostoitumaan ja vaihtamaan ajatuksia sisälogistiikan kollegoiden kanssa. Lue lisää