Leanware tukee TOOLSin kasvua

Pohjoismaiden johtava teollisuustuotteiden ja -komponenttien toimittaja TOOLS kehittää Suomen keskusvaraston toimintaa yhteistyössä Leanwaren kanssa.

Kotkan toimipisteelle parhaillaan asennettava WMS-varastonhallintajärjestelmä helpottaa ja tehostaa jatkossa niin tavaran vastaanottoa, käsittelyä kuin toimitusta. Samalla varaston kuutiotehokkuutta nostetaan neljän alusta-automaatin tarjoaman tilan säästön turvin.

– Liiketoimintamme kova kasvu niin tilaus- kuin rivimäärissä edellyttää meiltä entistä tehokkaampaa tilankäyttöä ja toimintaa. Leanwaren käyttäjäystävällinen järjestelmä oli meille sopivin ratkaisu, joka tukee kasvuamme nyt ja tulevaisuudessa, kertoo TOOLSin logistiikkapäällikkö Semi Hurtta.

Hurtan mukaan yhteistyö Leanwaren kanssa on edennyt hyvin esiselvityksistä aina parhaillaan käynnissä olevaan toimitusvaiheeseen. Koko varaston yhteistä hanketta on pohjustettu huolellisen valmistautumisen avulla.

– Yhteistyö kokeneen ja kotimaisen järjestelmätoimittajan kanssa on ollut toimivaa ja odotukset hankkeen onnistumisen kannalta ovat korkealla. Kehityshanketta on tuettu myös aktiivisen muutosjohtamisen avulla, ja esimerkiksi työntekijöille on järjestetty mahdollisuus kouluttautua rakennettavien järjestelmien käyttöön hyvissä ajoin, kertoo Hurtta.

– TOOLSin aktiivinen ja ennakoiva ote järjestelmän käyttöönotossa on innostanut koko varaston väen kehityshankkeen taakse. On hienoa tehdä yhteistyötä motivoituneen porukan kanssa! Yhteistyö TOOLSin kanssa vahvistaa entisestään Leanwaren kovaa osaamista teknisen tukkukaupan logistiikan ohjaamisessa ja varastonhallinnassa, kertoo Leanwaren Sales Manager Janne Roihu.

Lisätietoja: Janne Roihu, Sales Manager, Leanware Oy, 050 567 9544

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat uusimmat blogikirjoitukset sekä tietoa Leanwaren tapahtumista ja ajankohtaisista asioista suoraan sähköpostiisi.

    Tätä lomaketta suojaa Google reCAPTCHA, ja Googlen tietosuojakäytäntöä ja käyttöehtoja sovelletaan.

    Ajankohtaista

    LeanwareMES-ohjelmiston esittelyvideo julkaistu

    Katso LeanwareMES-video, jossa esittelemme ohjelmiston tärkeimpiä ominaisuuksia ja niistä saatavia hyötyjä, kun tieto kulkee eteettä tuotannon johdolta tuotannon tekijöille ja koneille sekä takaisin. Lue lisää

    26.-28.9.2023 Alihankinta-messut Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa

    Messuosastollamme pyörivät livedemot sekä varastonhallinta- että ostonohjausjärjestelmistämme koko messujen ajan. Lue lisää

    30.-31.8.2023 Leanware ja OneClinic yhteisosastolla Terveys & Talous -päivillä

    Leanware sekä terveydenhuollon logistiikan parissa työskentelevä OneClinic ovat mukana Terveys ja talous -päivillä, jotka järjestetään 30.–31. elokuuta Scandic Aulangolla, Hämeenlinnassa. Lue lisää