Ulkoistaisitko sydämesi?

”Varasto on tehtaan sydän, joka pumppaa verta tehtaan suoniin eli tuotannon soluihin” kertoo Ponsse Oyj:n toimitusjohtaja Juho Nummela. Ponsse Oyj uusi tehtaansa ja rakensi samalla pitkälle automatisoidun tehdasvaraston. Koko hankkeen tärkeimmät tavoitteet olivat laatu, joustavuus ja tuottavuus. Kuitenkin samaan aikaan osa Suomen teollisuudesta harkitsee logistiikan ulkoistamista. Miksi näin? Mitä pitää huomioida? Miten asiat kehittyvät?

Tuotannon sisälogistiikka on vasta viime vuosina noussut keskusteluun ja kehitettäväksi aiheeksi. Vielä noin 10 vuotta sitten tuotantojohtajat antoivat usein ymmärtää, että ”tämä on tehdas, ei meillä mitään logistiikkaa ole”. Yksi syy tähän saattaa olla, että Suomessa tehtaiden sisälogistiikasta ei juuri ole koulutusta tai tutkimusta. Kansainväliset mallit istuvat huonosti suomalaiseen tuotantoon. Suomalaisen teollisuuden erikoisuus on pieni sarjakoko, joka on yhä useammin 1 kpl. Tämän tyyppisessä tuotannossa logistiikka mahdollistaa tai estää tehokkuuden. Erityisen tärkeää on pitää Lean-opit mielessä koko logistisen virran ajan toimittajalta asentajalle.

Suomen kokoonpanotehtaiden suhtautuminen sisälogistiikkaan on kolmijakoinen. Ensimmäinen ryhmä näkee sisälogistiikan olevan olennainen osa tuotantoa. Sisälogistiikka on heille tärkeä työvaihe, millä kehitetään mm. tuottavuutta ja läpimenoaikaa. Toinen ryhmä kokee logistiikan kuluna, jonka voi ulkoistaa. Kolmannella ryhmällä osat ovat hukassa ja sisälogistiikkaa ei ole tunnistettu funktioksi tai edes johdettavaksi asiaksi.

Ensimmäinen ryhmä kokee varaston olevan tehtaan sydän, joka pumppaa osia tehtaan suoniin. Tämä ryhmä kehittää tuottavuutta ja laatua mm seuraavien keinojen avulla:

  1. Asentajan tuottavan työn maksimointi.
  2. Ikea-laatu (siis positiivisessa mielessä). Asentajalle tuodaan oikeat osat, oikeaan aikaan imuohjatusti.
  3. Keräystehokkuus. Nykyaikaisilla automaatti- tai ryhmäkeräysmenetelmillä keräilyteho on 10-20 s/rivi.
  4. Saldovirheiden ja osapuutteiden minimointi. Faktaa on, että asentajien kerätessä, varastosaldot menevät pieleen.
  5. Tilan käyttö tuotantoon. Linjavarastot ovat pinta-alallisesti erittäin tehottomia.

Tarkemmin tuohon listaan voi tutustua blogissa //leanware.fi/fi/tuotannon-kehityksen-este-linjavarasto/.  Ensimmäisen ryhmän tunnusomainen piirre on, että logistiikkaa ja tuotantoa johdetaan samojen mittareiden kautta. Eikä niin, että molemmat funktiot yrittävät minimoida omia kustannuksia, kaatamalla ongelmat ja haasteet toisen funktion niskaan.

Toisella ryhmällä, ulkoistajilla, ei ole selkeitä toimintatapoja. Joku on ulkoistanut vastaanoton henkilöstön, toinen varaston, joka syöttää osia tehtaalle, kolmannella logistiikan ulkoistus on käytännössä henkilöstövuokrausta. Näiden ulkoistusten kohdalla tärkeää on, että leanin opit muistettaisiin. Olen nähnyt useita esimerkkejä, missä tehdasympäristössä tehty logistiikan ulkoistus on lisännyt materiaalin kosketuksia. Nimikemäärien nousu sekä materiaalivirtojen oheneminen vaatii usein varastoautomaatioinvestointeja. Mutta nämä investoinnit jäävät tekemättä, koska 2-3 vuoden ulkoistussopimuksella siihen ei ole mahdollisuuksia. Myös paikoissa, missä logistiikka on ulkoistettu, plan-for-every-part-tyyppinen toiminto usein unohtuu. Logistiikan ulkoisen hoitajan mielestä esimerkiksi uudelleenpakkaus on hyvää businesta: siitä tulee paljon transaktioita. Lisäarvoa siinä syntyy vaan kovin vähän. Mielestäni parhaimpiin tuloksiin on päästy paikoissa, jossa logistiikasta ja kehittämisestä vastaa tehdas ja ulkoistaja toimii operaattorina.

Kolmannella ryhmällä tilanne on kaikkein vaikein. Asentajan tuottava työaika on tämän tyyppisissä tehtaissa vain 20-30 %. Näillä tehtailla on usein tuoterakenteet pielessä. Linjavarasto piilottaa ongelmat ja lopulta ne ilmenevät yleensä osapuutteina. Tämän tyyppisen tehtaan yksi tunnusomainen merkki on se, että uusien työntekijöiden oppimisaika on pitkä, koska hänen pitää omaksua paljon hiljaista tietoa. Pääsääntöisesti lähtisin kehittämään tilannetta erottamalla tuotannon ja logistiikan. Sen jälkeen on kaksi ratkaisua: joko siirtyminen keräilyyn tai kanban-tyyppinen linjavarastoon tai edellisten yhdistelmään. Kanban-varastoa tankataan tehtaan varastosta, jolloin saldot saadaan pysymään kurissa. Monimutkaisin sotku saadaan aikaiseksi, kun tämä ryhmä yrittää ulkoistaa ongelmansa 3PL-toimijalle.

Mihin ryhmään sinun tehtaasi kuuluu? Millä sinun tehtaasi tuottavuutta voidaan nostaa? Ulkoistatko sydämesi?

Meillä Leanwarella on erittäin vankka kokemus tuotannon ja tuotannon logistiikan konsultoinnista. Me autamme sinua löytämään oikean ratkaisun. Ja meillä on sydän paikoillaan.

Elisa IndustrIQ Finland Oy

010 8433 000
info@elisaindustriq.com

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat uusimmat blogikirjoitukset sekä tietoa Leanwaren tapahtumista ja ajankohtaisista asioista suoraan sähköpostiisi.

    Tätä lomaketta suojaa Google reCAPTCHA, ja Googlen tietosuojakäytäntöä ja käyttöehtoja sovelletaan.

    Blogi

    APS hahmottaa huomisen skenaariot

    Tuotantoa suunnitellessa on syytä omistaa pieni kristallipallo: miten tuotannossa suunnitellaan tulevaa ja miten eri skenaariot… Lue lisää

    Asiakascase: LeanwareMESin käyttöönotto 4 kuukaudessa

    Teollisuudessa toimiva asiakasyrityksemme hankki Leanwarelta visuaalisen ja ohjaavan LeanwareMES-ohjelmiston kehittääkseen tuotantonsa digitalisaatiota, laatua ja analytiikkaa.  Lue lisää

    Saatavuus mahdollistaa toimitusvarmuuden

    Turhan usein ostotoiminta muistetaan liian isoista varastonarvoista tai puutteista ja myöhästymisistä. Tähän johtavat epäselvät prosessit ja hajanaiset toimintatavat. Lue lisää