Robotin askeleita oppipolulla

Siiri aloitti oppipolkunsa Würthin logistiikkakeskuksessa syyskuussa kuten kuka tahansa syksyn tulokas. Ohjelmaan kuului työkokeilua, tutustumista henkilöstöön ja perehtymistä Würthin tuotteisiin. Kovin puheliaaksi Siiri ei osoittautunut, eikä lähtenyt mukaan lounastauoille lainkaan. Ihmekös tuo, robotti kun on. Robotti onkin parhaimmillaan rutiinityössä, missä se tekee työtä väsymättömästi kellon ympäri.

Automaatio on oleellinen osa tämän päivän logistiikkaa ja sen käyttövariaatiot kehittyvät koko ajan kiihtyvällä tahdilla. Automaattivarastot, kuljettimet, AGV:t (Automated Guided Vehicles, ns. vihivaunut) ja robotit siirtävät selkeitä yksiköitä ennalta opetetun mukaisesti jo laajalti, mutta robotit vaativaan kappaletavarakeräilyyn ovat vasta tulollaan. Tarttuminen erikokoisiin ja -muotoisiin, ennalta arvaamattomiin tuotteisiin on paljon haastavampaa. Siiri on erikoistunut juuri tähän työhön ja oppimisympäristönä Würth on sille ihanteellinen.

Siiri on Würthin, Vanderlanden ja Leanwaren yhteispilotti. Alusta saakka Siiri on työskennellyt tuotantoympäristössä aitojen tilausten keräilijänä. Leanwaren ohjaama Vanderlanden varastoautomaatti syöttää Siirille sopivia tuotteita kerättäväksi ja Siirin mentori eli sen työtä tarkkaileva varastotyöntekijä, operaattori, varmistaa, että työn jälki on laadukasta. Operaattori myös kokoaa ylös huomioita ja ideoita Siirin kehittämiseksi.

Neljässä kuukaudessa Siirille ohjattavien tuotteiden määrä on kolminkertaistunut. Samaan aikaan robotin liikkeiden ohjausta ja tuotteisiin tarttumista on kehitetty ohjelmallisesti ja tarttumaimukuppi on uusittu isompaan. Imukuppi näyttelee merkittävää roolia keräilyn onnistumisessa. Kokemus osoittaa, että isompi imukuppi estää tuotetta heilumasta siirron aikana eikä tuote näin ollen enää juurikaan tipu matkalla. Sen sijaan se aiheuttaa pientä imukuppia useammin tuplakeräilyn eli ottaa mukaansa kaksi tuotetta, vaikka uskoo siirtävänsä vain yhtä. Imukuppimalleja on useita ja vain testaamalla löytyy paras.

Robotin näkö muodostuu kolmesta kamerasta. Ensimmäinen kuvaa tuotelaatikosta tuotteet ja samalla muodostaa Siirille tiedot optimaalisista tarttumakohdista. Keskimmäinen kamera antaa Siirille tiedot tuotteen mitoista (korkeus, leveys ja pituus). Kolmas kamera on ottanut kuvan pahvilaatikosta, johon Siiri asettaa tuotteet, ja jonne Siiri keskimmäisen kameran mittatiedoilla asettelee tuotteet sopivimpaan paikkaan.

Tarttumisen optimoinnissa on tunnistettu myös vaatimuksia tuotelaatikoiden täyttämiselle, kun esimerkiksi ruuvipaketti pystyyn varastoituna helposti aukeaa Siirin otteessa. Ohuiden tuotteiden sijoittuminen laatikon reunoja vasten tuottaa Siirille eniten päänvaivaa. Siiri on kyllä tunnollinen ja yrittää tarttua tuotteeseen useita kertoja eri kulmista, mikäli nosto ei heti onnistu. Useimmiten uusintakerrat tuottavat tulosta, mutta Siiri hälyttää mentorinsa apuun, jos tehtävä osoittautuu liian vaikeaksi. Siirin kamerat vaihdetaan kehittyneempiin seuraavaksi. Sitten otetaan käyttöön koneoppimisalgoritmit tuotteiden tunnistukseen.

Oppipolku jatkuu. Siiri jatkaa työskentelyään Würthilla ainakin kesään saakka ja mahdollisesti pidempäänkin. Siirille ohjataan uusia tuotteita keräiltäväksi ja erityisesti pyritään löytämään uusia nopeasti liikkuvia tuotteita, jotta Siirin työskentelyrytmi saadaan optimaaliseksi. Ehkä kevään aikana Siiri pääsee tasolle, missä se voi alkaa työskentelemään täydellä vauhdilla. Joka tapauksessa projektin osapuolet ovat jo nyt tyytyväisiä saavutettuihin tuloksiin: merkittäviä askeleita on Siirin kanssa otettu, eikä aikaa ole kulunut kuin vasta neljä kuukautta.

Digitalisaatio, automatisaatio ja robotisaatio ovat kaikki megatrendejä, jotka ovat jo muuttaneet ja tulevat muuttamaan edelleen meidän jokaisen työtä. Ne eivät ole irrallisia asioita, jotka tapahtuvat jossain ja koskettavat meitä tullessaan. Ne ovat osin jo niin arkisia asioita, ettemme aina edes huomaa niiden läsnäoloa elleivät ne konkretisoidu eteemme Siirin tavoin. On selvää, että pystyäksemme hyödyntämään uusia mahdollisuuksia meidän tulee tutustua, ideoida ja kokeilla teknologian kyvykkyyksiä käyttöömme. Tulevaisuuden teknologioiden hyödyntämisestä voi haaveilla vain ottamalla konkreettisia askeleita. Siirin tapauksessa robotin askeleita.

Elisa IndustrIQ Finland Oy

010 8433 000
info@elisaindustriq.com

P.S. Tarkalleen ottaen Siiri on robotin kehittyneempi muoto, cobotti (collaborative robot), joka osaa työskennellä ihmisen kanssa. Käytännössä Siiri osaa hidastaa tai lopettaa työskentelyn, mikäli ihminen tulee lähelle. Aika erityinen työkaveri siis, vai olisitko odottanut hellyyttä ja huomiointia Siiriltä? 🙂

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat uusimmat blogikirjoitukset sekä tietoa Leanwaren tapahtumista ja ajankohtaisista asioista suoraan sähköpostiisi.

    Tätä lomaketta suojaa Google reCAPTCHA, ja Googlen tietosuojakäytäntöä ja käyttöehtoja sovelletaan.

    Blogi

    APS hahmottaa huomisen skenaariot

    Tuotantoa suunnitellessa on syytä omistaa pieni kristallipallo: miten tuotannossa suunnitellaan tulevaa ja miten eri skenaariot… Lue lisää

    Asiakascase: LeanwareMESin käyttöönotto 4 kuukaudessa

    Teollisuudessa toimiva asiakasyrityksemme hankki Leanwarelta visuaalisen ja ohjaavan LeanwareMES-ohjelmiston kehittääkseen tuotantonsa digitalisaatiota, laatua ja analytiikkaa.  Lue lisää

    Saatavuus mahdollistaa toimitusvarmuuden

    Turhan usein ostotoiminta muistetaan liian isoista varastonarvoista tai puutteista ja myöhästymisistä. Tähän johtavat epäselvät prosessit ja hajanaiset toimintatavat. Lue lisää