Tiedote: Leanware kompensoi työajonsa kotimaisella hiilinielulla

8.6.2020

Kuvassa: Leanware Oy:n toimitusjohtaja Ville Keskinen (oik.) ja Reforest Finland Oy:n Atte Borgenström.

Sisälogistiikan ja tuotannonohjauksen kehittämisen edelläkävijä Leanware haluaa olla etulinjassa myös ilmastonmuutoksen torjunnassa. Kompensoimme yrityksen myyjien ja projektihenkilöstön työautoilusta aiheutuneet päästöt vuodelta 2019 istuttamalla uutta metsää Pirkanmaalle.

Kotimaista hiilikompensaatiota tekevä Reforest Finland Oy istuttaa Leanwarelle uutta metsää Lempäälässä sijaitsevalle joutomaalle. Hiilinieluna toimiva metsä istutetaan vanhalle niitylle kesäkuussa ja 60 vuoden aikana päästöt ovat sitoutuneet kasvaneeseen puustoon.

Leanwaren toimitusjohtaja Ville Keskinen: ” Haluamme olla suunnannäyttäjä myös vastuullisuusasioissa, ja tulemme jatkossa panostamaan yhä enemmän myös hiilidioksidipäästöjemme vähentämiseen sekä kompensaatioon. Olemme kotimainen toimija ja halusimme ehdottomasti tehdä kompensaation kotimaahan.”

Leanwaren autoilun kokonaismäärä vuonna 2019 oli noin 112 tuhatta km. Ajomäärän päästöt yhteensä olivat noin 13,4 CO2 tonnia. Aiheutuneen päästön kompensoimiseksi istutetaan 60 puuta sitomaan hiilidioksidipäästöjä ilmakehästä seuraavan 60 vuoden aikana.

Laskennassa on käytetty henkilöauton CO2 päästömääränä 120g/km. Uudesta metsästä syntyvän hiilinielun koon määrittää Suomen Luonnonvarakeskus, Luke.

”On hienoa, että hiilijalanjälkeen kiinnitetään entistä enemmän huomiota myös vähemmän päästöjä aiheuttavilla toimialoilla kuten IT-alalla. Alueelle ei syntyisi metsää itsenäisesti, joten puiden istutus ja metsitys on aidosti lisäyksellistä, mikä erottaa kompensaation monista muista päästöhyvityskeinoista”, toteaa Reforest Finland Oy:n toimitusjohtaja Atte Borgenström.

Hiilinielun toteuttava Reforest Finland Oy tuottaa Suomeen uusia, aidosti lisäyksellisiä hiilinieluja, metsittämällä joutomaita läpinäkyvästi ja todennettavasti.
Metsitettävän alueen edistymistä joutomaasta kasvavaksi metsäksi voi seurata Reforestin verkkosovelluksesta osoitteesta www.reforest.fi. Uuden ja ainutlaatuisen web-sovelluksen ansiosta kompensaatio on entistä läpinäkyvämpää ja konkreettisempaa.

Blogi sähköpostiin?

Liity Leanwaren uutiskirjeen postituslistalle. Tilaamalla uutiskirjeen saat uusimmat blogikirjoitukset sekä tietoa Leanwaren tapahtumista ja ajankohtaisista asioista suoraan sähköpostiisi.

* Pakollinen