Tiedote: Fysioline saa Leanware Huippuvarasto 2020 -tunnustuksen: muutokseen sitoutunut työyhteisö innostui varastotyön kehittämisestä

Tamperelainen Fysioline Oy on ottanut haltuun haastavan logistisen kokonaisuuden esimerkillisellä tavalla. Tuloksena se on saavuttanut näkyvyyden varaston kokonaiskuvaan ja saumattoman yhteispelin oston ja myynnin kanssa. Kehitystyö on tuottanut kustannussäästöjä, mutta merkittävimpiä saavutuksia ovat olleet entistä parempi kyky palvella asiakkaita sekä hallittu työkuorma.

Monipuolisesti hyvinvointialan palveluja ja tuotteita sekä B2C- että B2B-asiakkailleen tuottava ja välittävä Fysioline on tunnistanut, että panostus sisälogistiikkaan parantaa sekä kilpailukykyä että tulosta.

”Tehokas sisälogistiikka takaa esimerkiksi, että toimituksemme ovat nopeita ja virheettömiä. Näin pystymme rakentamaan pitkiä, luottamukseen perustuvia asiakassuhteita”, kertoo Fysiolinen tuotanto- ja logistiikkajohtaja sekä HSEQ-päällikkö Antti Kaunisto.

Tehokas ja läpinäkyvä varastotoiminta poisti saldovirheet lähes täysin

Ennen kehitystyön aloittamista Fysioline toimi kahdessa varastossa, Vantaalla ja Tampereella. Työtä ohjattiin manuaalisesti, ja keräystyöt tehtiin paperilistojen avulla. Inhimilliset saldovirheet aiheuttivat ostolle ja myynnille haasteita, eikä varaston työkuormaa ollut mahdollista ohjata tehokkaasti.

Vuonna 2013 aloitetun uudistuksen seurauksena kaikki varastointi keskitettiin Tampereen Lahdesjärvelle, missä toiminta on tänä päivänä tehokasta ja läpinäkyvää. Saldovirheet ovat pudonneet lähes olemattomiin ja virtaus sekä siihen liittyvät häiriöt nähdään varastossa heti. Varaston toiminnan kokonaiskuva on helposti hallittavissa, eivätkä toimitukset enää pirstoudu.

Ennen kaikkea sisälogistiikan kehittäminen LEAN-toimintamalliin perustuen on auttanut ennakoimaan ja ratkaisemaan mahdollisia ongelmatilanteita.

”Pystymme nyt havaitsemaan prosessin ongelmat nopeasti ja puuttumaan niihin aiemmin ja tehokkaammin kuin ennen. Varastoa operoidaan tiiviisti ja tehokkaasti”, kertoo Kaunisto.

Fysiolinen ostot tehdään nyt varaston tilanteeseen perustuen

Keskeisessä roolissa muutoksen työkaluna on ollut Fysiolinen käyttöönottama LeanwareWMS-varastonhallintajärjestelmä, jolla alettiin ohjaamaan varastoa optimaalisten prosessien mukaisesti. Toiminnan läpinäkyvyyttä lisäsi Fysiolinen tarpeisiin kehitetty, LeanwareWMS:ään liitetty raportointityökalu, joka näyttää yhdellä silmäyksellä merkittävän määrän ostolle välttämätöntä tietoa ja auttaa tekemään oikeita ja turvallisia päätöksiä.

”Nyt ostolla on jykevä selkänoja, josta he näkevät reaaliaikaisesti varaston tilanteen ja jopa sen, miltä tulevaisuus näyttää, esimerkiksi onko myynti kääntynyt nousuun tai laskuun. Kutsumme järjestelmää ’kristallipalloksi’, ja se on korvaamaton työkalu arjessa”, kuvailee Kaunisto.

Fysiolinen erinomainen päivittäisjohtaminen yksi tärkeimmistä myöntöperusteista

Huippuvarasto 2020 -tunnustuksen myöntävä tehokkaiden materiaalihallinnan prosessien asiantuntijayritys Leanware Oy kiittelee erityisesti Fysiolinen varaston päivittäisjohtamista. Yrityksen henkilöstö on sitoutunut esimerkillisellä tavalla LEAN-toimintamalliin, työskentelee itseohjautuvasti ja kehittää aloitteellisesti varaston toimintaa.

”Varastohenkilöstö kehittää itsenäisesti materiaalivirtojen tehokkuutta esimerkiksi varaston layout-
muutoksilla, tuotesijoittelun optimoinnilla, täyttöjen laukaisurajoilla ja työohjeiden laadinnalla”, kertoo Kaunisto.

Fysiolinellä jokainen logistiikan ja tuotannon työntekijä ja tiimi on vastuussa siitä, että LEAN 5S -toimintatapa toteutuu. Tiimeillä on kiertävä, viikoittain vaihtuva roolitus ja jokaisella toiminnolla, kuten esimerkiksi vastaanotto- ja lähetysalueilla ja massapaikoilla, on varastossa merkityt alueensa. Tämä on parantanut myös varaston työturvallisuutta.

Muutos tulee osaksi arkea, kun henkilöstö ja johto sitoutuvat siihen

Kauniston mukaan on välttämätöntä, että kaikki esimiehistä varastotyöntekijöihin ja LEAN-kehittäjiin osallistuvat muutoksen viemiseen yrityksen arkeen – siis uuden työympäristön siivoamiseen, järjestelemiseen, teippaamiseen ja maalaamiseen. Onnistuminen näkyy esimerkiksi kohentuneena työviihtyvyytenä ja työntekijöiden tyytyväisyytenä.

”Työntekijämme ovat olleet äärettömän tyytyväisiä muutokseen, ja siksi sitoutuneet siihen vahvasti. Ensimmäisen, vuonna 2014 toteutetun projektin alussa esiintyi normaalia muutosvastarintaa, mutta nyt minulta tultiin jo vaatimaan, että milloin tulet teippaamaan meille sen 5S:n. Se on konkreettinen merkki siitä, että muutos on tullut osaksi arkea”, hymyilee Kaunisto.

Kolmatta kertaa jaettava Leanware Huippuvarasto -palkinto ojennettiin Fysioline Oy:lle 6.2.2020 LOGY Conference -tapahtumassa. Sekä Fysiolinen että Leanwaren edustajat ovat tavattavissa LOGY Conference -seminaarissa 6.2.2020 klo 11.00–11.15 Leanwaren osastolla 14.

Lisätietoja

Mira Sohlman
Business Director, Commerce
Leanware Oy
+358 40 844 4323

Antti Kaunisto
Tuotanto- ja logistiikkajohtaja, HSEQ -päällikkö
Fysioline Oy
+358 40 530 6697

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat uusimmat blogikirjoitukset sekä tietoa Leanwaren tapahtumista ja ajankohtaisista asioista suoraan sähköpostiisi.

    Tätä lomaketta suojaa Google reCAPTCHA, ja Googlen tietosuojakäytäntöä ja käyttöehtoja sovelletaan.

    Ajankohtaista

    LeanwareWMS Master Release 18 is out now!

    The biannual Master Release of the LeanwareWMS system is now available. Read more about the Master Release 18! Lue lisää

    LeanwareMES-ohjelmiston uusi versio julkaistu

    LeanwareMES-ohjelmiston uusin päivitys eli Master Release 11 on julkaistu. Julkaisemme LeanwareMES-järjestelmän päivitykset kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Lue lisää

    11.12.2024 Tehokkuutta materiaalisuunnitteluun ja logistiikkaan

    Webinaarissa käsitellään data-analytiikkaa toimitusketjun näkökulmasta sekä erittäin ajankohtaista tekoälyaihetta. Lue lisää