Satamat käännekohdassa

Viime- ja lähivuosien tapahtumat tarkoittavat useita muutoksia satamaoperaattoreille: kotimaiset jätti-investoinnit luovat uusia mahdollisuuksia rohkeille ja kykeneville toimijoille. Näillä suurilla materiaalivirroilla on painoarvoa operaattoreiden välisessä kilpailussa. Ne määrittävät osittain kilpailua myös pienemmistä, mutta silti merkittävistä tavaravirroista.

Operaattorin näkökulmasta erikoistuminen ja/tai toiminnan skaalaedut näyttävät olevan voittavia valtteja. Silti tällöinkään ei ole varaa antaa vanhentuneiden tai prosessien kehittämistä haittaavien järjestelmien sulattaa katteita kotiutetuista sopimuksista.

Meneillään oleva teknologinen murros ei siis olisi saattanut tavoittaa satamaoperaattoreita parempaan aikaan. Esimerkiksi kehittyneet verkkoyhteydet, RFID ja edistyneet operatiiviset järjestelmät luovat nyt jo kilpailuetua niille, jotka ovat valinneet strategiakseen investoida oman toiminnan laatuun ja tehokkuuteen.

Verrattain konservatiiviseksikin profiloituvalla toimialalla tällaiset dynaamiset toimijat erottuvat edukseen. Operaattoreiden asiakkaat osaavat arvostaa toiminnan läpinäkyvyyttä ja esimerkiksi kykyä liittyä asiakkaan tarjoamiin rajapintoihin. Läpinäkyvyyttä ja sujuvuutta parannetaan osaltaan erilaisilla extranet-toteutuksilla, jolloin osa operointiin liittyvästä tiedosta on jaettua osapuolten välillä.

Oman järjestelmäkokonaisuuden läpikäynti ja kehitystarpeiden tunnistaminen on hyvä idea. Järjestelmätkin voidaan nähdä pakollisena menoeränä tai niistä voidaan aktiivisesti hakea ratkaisevaa kilpailuetua – usein vielä saman mittaluokan kustannuksilla. Kehittäminen on järkevää aloittaa sieltä, missä tehostettavaa on eniten ja siten myös investoinnin takaisinmaksu on selkein.

Leanware on Suomen johtava satamajärjestelmien toimittaja. Palvelemme mielellämme järjestelmäasioissa aina asiakaskohtaisista konsultointitoimeksiannoista järjestelmätoimituksiin saakka.

Lue lisää:

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat uusimmat blogikirjoitukset sekä tietoa Leanwaren tapahtumista ja ajankohtaisista asioista suoraan sähköpostiisi.

    Tätä lomaketta suojaa Google reCAPTCHA, ja Googlen tietosuojakäytäntöä ja käyttöehtoja sovelletaan.

    Blogi

    Saatavuus mahdollistaa toimitusvarmuuden

    Turhan usein ostotoiminta muistetaan liian isoista varastonarvoista tai puutteista ja myöhästymisistä. Tähän johtavat epäselvät prosessit ja hajanaiset toimintatavat. Lue lisää

    ABC-luokittelu oston ja hankinnan ohjauksessa

    Kun varastossa on vääriä tuotteita, yrityksellä ei ole mitä myydä tai varaston korkea täyttöaste sekä ostorivimäärä tuottaa tehottomuutta, on tarpeen palataperusasioiden äärelle ja määritellä konkreettiset tavoitteet ostamiselle. Lue lisää

    Tavoitteellinen ostaminen

    Tavoitteellisella ostamisella varmistetaan tuotteiden hyvä saatavuus samalla kun pidetään huoli siitä, että varastoon ei sitoudu liikaa vaihto-omaisuutta. Lue lisää